EcoUp Oyj | Yhtiötiedote | 17.04.2024 klo 10:30:00 EEST
EcoUp Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 17.4.2024 Helsingissä. Yhtiökokous pidettiin osakeyhtiölain 5 luvun 16 §:n 2 momentin mukaisena hybridikokouksena siten, että osakkeenomistajat pystyivät käyttämään oikeuksiaan kokouksen aikana joko kokouspaikalla Sanomatalon Tapahtumatila Elielissä tai vaihtoehtoisesti etäyhteyden välityksellä. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2023 sekä myönsi hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2023.
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonjaosta päättäminen
Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2023 ei jaeta osinkoa.
Hallituksen jäsenten palkkiot ja matkakustannusten korvausperiaatteet
Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiota 38 000 euroa, hallituksen mahdolliselle varapuheenjohtajalle 32 000 euroa ja muille hallituksen jäsenille 22 000 euroa vuodessa kullekin. Hallituksen palkkiot maksetaan uusina taikka yhtiön hallussa olevina tai markkinoilta suoraan hallituksen jäsenten lukuun hankittavina yhtiön osakkeina lukuun ottamatta palkkiosta hallituksen jäsenelle aiheutuvien verojen kattamiseen tarvittavaa osuutta, joka maksetaan rahana. Osakkeiden ja rahaosuuden lopullinen suhde määräytyy hallituksen jäsenen henkilökohtaisen ansiotuloveroprosentin mukaisesti.
Hallituksen jäsenten matkakustannukset korvataan yhtiössä noudatettavien käytäntöjen ja Verohallinnon antamien, verovapaiden matkakustannusten korvausperusteita koskevien päätösten ja ohjeistusten mukaisesti.
Hallituksen jäsenten lukumäärä ja hallituksen kokoonpano
Yhtiökokous päätti yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi neljä (4). Yhtiökokouksen päätöksellä hallitukseen valittiin uudelleen Tuomas Mikkonen, Matti Kaski, Jussi Aho ja Kim Poulsen. Valitut hallituksen jäsenet ovat ilmaisseet suostumuksensa tehtävään.
Tilintarkastajan palkkio ja tilintarkastajan valinta
Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy:n. Tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy on ilmoittanut, että yhtiön päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Jari Karppinen.
Valtuutus päättää omien osakkeiden hankinnasta ja/tai pantiksi ottamisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavin ehdoin:
Osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi enintään 880 000 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla muodostuvaan hintaan tai muuhun markkinaehtoiseen hintaan. Hallitus päättää kaikista osakkeiden hankkimisen ja/tai pantiksi ottamisen ehdoista. Omia osakkeita voidaan hankkia tai ottaa pantiksi muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa (suunnattu hankkiminen tai pantiksi ottaminen). Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön vapaata omaa pääomaa.
Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät omien osakkeiden hankintaa tai pantiksi ottamista koskevat valtuutukset, ja se on voimassa 30.6.2025 asti.
Yhtiökokouksen pöytäkirja
Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa
https://sijoittajat.ecoup.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous_2024 viimeistään 1.5.2024.
EcoUp Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Matti Kaski
Toimitusjohtaja, EcoUp Oyj
Puhelin: +358 50 384 4668
Sähköposti: matti.kaski@ecoup.fi
Hyväksytty neuvonantaja
Aktia Alexander Corporate Finance Oy
puh. +358 50 520 4098
EcoUp Oyj lyhyesti
EcoUp Oyj edistää rakennusteollisuuden vihreää siirtymää tuottamalla hiilineutraaleja, energiatehokkaita ja kiertotalouteen pohjaavia materiaaleja, palveluita ja teknologiaa, jotka auttavat rakennusalan toimijoita keventämään omaa ympäristökuormitustaan. Yhtiöllä on yli 40 vuotta kokemusta kiertotalousratkaisujen kehittämisestä ja toimittamisesta asiakkaille. Lue lisää: sijoittajat.ecoup.fi.